Tundo!

Cecilia Damströmin (s. 1988) Tundo! (2016/2018) lähtee liikkeelle kuin hälytystilassa. Tikittävää alkua seuraa vaikuttava rauhan ja rauhattomuuden vaihtelu – välillä seesteiseen sointimaisemaan hiipii säröjä vaivihkaa, kun taas välillä kuulija temmataan rajusti nykivään tilanteeseen. Loppu tuntuu haasteelta: korvia vihlova tikitys vaatii kuulijaa ajattelemaan. Samankaltaista eteenpäin pyrkivää energiaa on myös Damströmin pianokvintetto Ainon (2018) päätösosassa Rautaa. Siinä kuvataan Aino Sibeliuksen omistautuneisuutta ja tahdonvoimaa, metallisointiseksi preparoidun pianon toimiessa liikkeen dynamona.

Tundolla! Damström ottaa kantaa pakolaiskriisiin: ”Vakavin pakolaistilanne sitten toisen maailmansodan on ollut aivan nenämme edessä, mutta kun on ollut tilaisuus auttaa, olemme välillä katsoneet vain sivusta. Mitä sinä ja minä olemme tehneet?” 

Latinan verbi tundere viittaa koputtamiseen, jyskyttämiseen ja hakkaamiseen, mutta teoksensa esipuheessa Damström ei käsittele aihetta vain repivän väkivallan kautta. Pakolaiset kolkuttavat Euroopan oville, ja todellisuuteen kuuluvat niin pakomatkalla kohdattu kauneus, suru menetyksestä kuin hallinnon kylmyyskin. ”Puhumme usein vain pakolaiskiintiöistä ja numeroista, emme ihmisistä ja hädästä”, Damström sanoo. Hän viittaa myös Turkin ja Euroopan unionin sopimukseen turvapaikanhakijoiden leireistä. ”Vastuun siirtäminen on mielestäni vaarallista. En halua kuulijoiden ajattelevan juuri tietyllä tavalla, mutta haluan ravistella ihmisiä myötätuntoon.”

Damströmin tuotantoon kuuluu huomattavasti kuoro- ja vokaalimusiikkia. Teatterista kiinnostunut säveltäjä onkin säveltänyt myös kolme lastenoopperaa, joista Kansallisoopperan tilaamaa Djurens planetia (2018) hän luonnehtii ekofeministiseksi. Sen tekemiseen osallistui koululaisia, ja mezzosopraanon päärooli rakennettiin perinteisten oopperoiden naiskuvaa haastavaksi, aktiiviseksi henkilöksi. Marraskuussa helsinkiläinen Damkören Lyran puolestaan kantaesitti Damströmin teoksen Requiem for our Earth. ”Aihe – puoli tuntia ilmastonmuutoksesta – tuli kuorolta, ja yritin tutkia moniselitteistä ongelmaa monelta kantilta”, Damström toteaa. ”Yhtä vastausta ei ole: koen, että jo asioista puhuminen voi olla edistystä.”

Säveltäjä sanoo kantaaottavuuden olevan tärkeä osa ilmaisuaan. ”Ei taiteen täydy olla poliittista, mutta minulle se on luontevaa. Ennemmin kuin taiteilijan vastuusta, on kyse jokaisen ihmisen vastuusta valita hyvä tapa elää.”

Justus Pitkänen

Tiden tickar medan över 65 miljoner flyktingar knackar på Europas dörr i sökandet efter hjälp och hopp om ett bättre liv. Flyktingar som har förlorat allt, som har vandrat mil efter mil, som har betalat allt de äger för att rädda sina egna och sina familjers liv. Europeiska unionen har haft svårt att välja sida. Och medan reglerna för vilka flyktingar som tas emot blir allt strängare, växer det desperata knackandet på vår dörr sig allt starkare. En både ekonomisk och humanitär katastrof börjar visa sin fulla omfattning.

Tundo är det latinska ordet för ”knacka” och är min skildring av vår tids katastrof. Jag har försökt omvandla till musik själva knackandet, krigen, de vackra landskap som flyktingarna har vandrat förbi, regnet som har öst ner över dem, havet och den livsfarliga båtfärden, skriken på hjälp, bråken bland EU:s elitbyråkrater, ropen om att ”inte släppa in dem”, sorgen och smärtan över förlorade nära och kära, den sympati vi i västvärlden har – men som bara varar så länge flyktingarna inte påverkar våra egna liv på något sätt. Allt detta existerar samtidigt, allt detta är en del av vår tid, allt detta kommer att vara en del av vår historia och en börda på vårt samvete.

Händelser som att en av världens största nationer valde en rasistisk och misogyn man till president har skakat mig i grunden och satt hela min idealism på prov. Jag är ingen politiker, jag är varken rik eller inflytelserik, men genom min musik försöker jag åtminstone göra min del för att göra världen till en lite bättre plats att leva i. Genom att beröra människors hjärtan och berätta historierna för dem som inte har någon röst i samhället – flyktingarna.

Die Zeit vergeht, während mehr als 65 Millionen Flüchtlinge an Europas Tür klopfen, auf der Suche nach Hilfe und Hoffnung auf ein besseres Leben. Flüchtlinge, die alles verloren haben, die Meilen gelaufen sind, die alles bezahlt haben, was sie besitzen, um ihr eigenes Leben und das ihrer Familien zu retten. Die Europäische Union hat Schwierigkeiten, Partei zu ergreifen. Und während sie die Vorschriften für Flüchtlinge verschärft, wird das drängende Klopfen an unserer Tür immer lauter. Eine sowohl wirtschaftliche als auch humanitäre Katastrophe beginnt, ihr volles Ausmaß zu zeigen.

“Tundo” ist das lateinische Wort für “Klopfen” und meine Beschreibung der Katastrophe unserer Zeit. Ich habe versucht, das Klopfen, die Kriege, die schönen Landschaften, die die Flüchtlinge durchquert haben, den Regen, der über sie gegossen wurde, das Meer und die gefährliche Bootsfahrt, die Schreie um Hilfe, die Streitereien unter den Bürokraten der Europäischen Union, die Rufe nach “Lasst sie nicht rein”, die Trauer und den Schmerz aufgrund des Verlusts von geliebten Menschen, das Mitgefühl, das wir im Westen haben, aber nur so lange, wie die Flüchtlinge unser eigenes Leben in keiner Weise beeinflussen, in die Musik einzufügen. All das existiert gleichzeitig, all das ist Teil unserer Zeit, all das wird Teil unserer Geschichte und eine Last auf unserem Gewissen sein.

Ereignisse wie die Wahl eines rassistischen, frauenfeindlichen Mannes zum Präsidenten einer der größten Nationen der Welt haben mich zutiefst erschüttert und mein ganzes Idealismus in Frage gestellt. Ich bin kein Politiker, ich bin weder reich noch einflussreich, aber durch meine Musik versuche ich zumindest, meinen Beitrag dazu zu leisten, die Welt zu einem etwas besseren Ort zum Leben zu machen. Indem ich die Herzen anderer Menschen berühre und die Geschichte derer erzähle, die in der Gesellschaft keine eigene Stimme haben – die Flüchtlinge.

Cecilia Damström 2016

Musiikin­historiamme 200 vuotta syleilevän konsertin hieno avausteos oli Cecilia Damströmin (s. 1988) Tundo op. 49 (2016/18). Häntä voisi kutsua ajankohtaisten, myös ilmastoon liittyvien kannanottojen vuoksi ”musiikin Greta Thunbergiksi”.

 

Aikamme pakolaisongelmaa käsittelevä ohjelmallinen teos on voimallinen nopeisiin leikkauksiin perustuvassa dramaturgiassaan ja vaihtelevissa soitin- ja orkesteriväreissään, onnistunut yhdistelmä uutta ajattelua ja joitain tuttuja aineksia.

Veijo Murtomäki, Helsingin Sanomat 7.12.2020

Liksom många generationskolleger plockar Damström oblygt för sig från det till buds stående estetiska smörgåsbordet och hon integrerar på ett högst personligt sätt modernistiska och mer tonalt färgade element inom ramen för sina lika färgstarka som högexpressiva klangfresker.

 

Inledningen till Tundo! (2016/2018), tillägnad världens flyktingar, träffade i sin tur med sin rytmiska skottsalva den intet ont anande lyssnarens medvetande som en projektil. De aggressiva avsnitten interfolierades med mer hudlösa, sårbart vibrerande partier och var och en som så önskade kunde under styckets gång skapa sig sin egen bild av skeendena och deras budskap.

Mats Liljeroos, Hufvudstadsbladet 10.3.2025

Cecilia Damströms (f.1988) musik är ställningstagande. Med Tundo! (“Knacka!”, 2016–18) kommenterar hon den värsta katastrofen i vår tid, världens flyktingproblem. Som Damström påpekar, är flyktingskapet inte endast en fråga som handlar om “de andra” utan genom erfarenheter från krigsåren en del av vår egen historia. I Tundo! möts hårda och sköra inslag; pukornas envetna bankande genom skärande harmonier omger avsnitt som gestaltar uppgiven stiltje och ensamhet. Samtidigt blir de olika karaktärerna en paradox: i det sköra finns styrka och i det hårda oslipad skönhet.

Heidi Korhonen-Björkman, Hufvudstadsbladet 7.12.2020

Juhlakonsertin avannut Cecilia Damströmin Tundo (2016/-18) toimi tavallaan symmetrian mukaisena vastineena lopussa kuullulle Sibeliuksen Finlandialle: siinä missä Finlandian uhkahetket ovat vielä jännitteessään hyvin maltillisia (Lintu tosin valitsi eilen melko reippaat tempot), Damström rykäisee rankemman vaihteen silmään perkussiivisilla avauskolkutuksillaan pakolaiskriisiä ja siihen liittyvää suhtautumista käsittelevässä Tundossa, eikä pyri onnelliseen loppuun.

32-vuotias Damström on viime vuosien töillään alkanut vakiinnuttaa oman sävelkielensä polkua. Tundon työkalupakissa ovat iskujen ja glissandojen vastaparina yksinkertaiset kolmisoinnut, joiden selkeyden päälle puupuhaltimien dissonoivat klusterit valuvat kuin näyttäen, että auvo on vain hetken illuusio. Moninainen sävelkielivalikoima on ehdottomasti rikkaus.

Santeri Kaipiainen, Rondo Magazine 7.12.2020