Permafrost

Permafrost, eli suomeksi ikirouta, on maaperää, joka pysyy jatkuvasti jäätynyt vähintään kahden vuoden ajan. Ikirouta peittää noin 15% Pohjoisen pallonpuoliskon pinta-alasta tai alueen, joka vastaa 11% koko maapallon pinta-alasta. Maailman ilmaston lämmetessä se saa aiemmin jäätynyttä maaperää sulamaan ensimmäistä kertaa viimeisen jääkauden jälkeen. Arvioidaan, että noin 1500 gigatonnia hiiltä on lukittuna ikiroutaan, joka nyt on mahdollista joutua ilmastoon ikiroudan sulamisen myötä. Se on noin kaksi ja puoli kertaa enemmän hiiltä kuin ihmiskunta on päästänyt ilmakehään tähän mennessä, ja se on yksi ensimmäisistä suurista ilmaston keikahduspisteistä, joita ihmisperäiset päästöt voisivat laukaista.

Harmonikkakonsertto Permafrost on jaettu kolmeen osaan, jotka on nimetty kolmen suurimman ikiroudan sulamismuodon mukaan, jotka ovat vaarallisia ilmastollemme. Ensimmäisessä osassa Retrogressive Thaw Slumps käsitellään eräänlainen maanvyörymä, joka tapahtuu maanpinnan jäätikköalueella, kun ikirouta sulaa. Maanvyöryt ovat aktiivisin ja dynaamisin piirre termokarstin – maanpinnan romahtamisen – yhteydessä, kun maanpintaan sulaa jäätikkö. Toinen osa Thermokarst Lakes, eli termokarstjärvet, joita kutsutaan myös sulamajärviksi tai tundrajärviksi, viittaavat matalaan makean veden vesistöihin, joka muodostuu sulaavan ikiroudan syventymisistä. On havaittu, että jotkin järvet kuplivat valtavien metaanipurkauksien vuoksi. Metaani joka kuplien muodossa vuotaa ilmakehään, on tehokas kasvihuonekaasu, joka on 25 kertaa tehokkaampi lämmön ansa kuin hiilidioksidi. Arvioidaan, että termokarstjärvet vapauttavat 3,8 teragrammaa metaania vuosittain, lisäten metaanipäästöjä jopa 63%. Kolmas osa Methane Craters, suomeksi metaanikraatterit, ovat melko uusi ilmiö, mikä osoittaa, että kun ikirouta sulaa, voi tapahtua valtavia metaaniräjähdyksiä, jotka jättävät maahan valtavia kraattereita. Ensimmäinen metaanikraatteri löydettiin vuonna 2014, mutta tähän mennessä on löydetty noin 20 metaanikraatteria. Kraatterit ovat näkyvä oire ilmaston lämpenemiselle.

Permafrost on Pohjanmaan kamariorkkesterin ja Talviharmonikka Festivaalin yhteistilaus. Se on sävelletty harmonikkataiteilija Sonja Vertaiselle ja Pohjanmaan kamariorkkesterille, jotka kantaesittää teoksen Jan Söderblomin johdolla 16. helmikuuta 2024. Teos sisältää Irene Suosalon videotaidetta. Kantaesitys lähetetään myös Suomen radiossa.

Permafrost är mark eller undervattenssediment som förblir kontinuerligt fruset i två år eller längre. Permafrost finns under cirka 15% av den norra halvklotet eller ett område motsvarande 11% av jordens totala yta. När det globala klimatet har blivit varmare har den tidigare frysta marken börjat tina för första gången sedan den senaste istiden. Marken har börjat nå temperaturer som gynnar förnyad nedbrytning. Det uppskattas att cirka 1500 gigaton kol är säkrat under jorden av permafrost som nu blir tillgängligt när det tinar. Det är ett utsläpp som är ungefär dubbelt så mycket som mänsklighetens kolutsläppt hittills och är en av de första stora klimat tippningspunkter (tipping point) (tipping point) som mänskliga utsläpp kan utlösa.

Accordeonkonserten Permafrost är uppdelad i tre satser som är uppkallade efter de tre största formerna av tinande av permafrost som utgör en fara för vårt klimat.  Retrogressive Thaw Slumps, på svenska jordflytningar, är en typ av skred som inträffar i den terrestra arktiska permafrostregionen när en isrik sektion tinar. De är den mest aktiva och dynamiska funktionen i termokarst – kollapsen av markytan när markisen smälter. Thermokarst Lakes, på svenska termokarstsjöar, tundrasjöar eller tundrapölar, avser en färskvattenskropp, vanligtvis grund, som bildas i en sänka bildad av tinande isrik permafrost. Det har upptäckts att vissa sjöar bubblar på grund av enorma mängder metan som läcker ut i atmosfären. Metan är en potent växthusgas som 25 gånger mer effektivt fångar värme än koldioxid. Termokarstsjöar uppskattas släppa ut 3,8 teragram metan varje år och öka metanutsläppen med upp till 63%. Methane Craters, på svenska metankratrar, är ett ganska nytt fenomen (upptäckt 2014) som tyder på att när permafrost tinar kan det uppstå enorma metanexplosioner som lämnar enorma kratrar i marken. Den första metankratern hittades 2014, men sedan dess har cirka 20 metankratrar hittats. Kratrarna är symptomatiska för klimatuppvärmning.

Permafrost beställdes av Österbottniska kammarorkestern och Karleby Vinter Ackordeon Festivalen. Den komponerades för ackordeonisten Sonja Vertainen och Österbottniska kammarorkestern, som kommer att uruppföra verket under ledning av Jan Söderblom den 16 februari 2024. Det nya verket innehåller video konst av Irene Suosalo. Premiären kommer även att sändas i finska radion.

Konserttiarvio: Napakymppi Talviharmonikassa – Permafrost on suvereeni taidonnäyte, jossa Sonja Vertainen loisti solistina

 

Kokkolan Talviharmonikan ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin Cecilia Damströmiltä tilaama teos on säveltäjältä suvereeni taidonnäyte.

 

Kokkolan Talviharmonikka: Kolmelta aikakaudelta. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, joht. Jan Söderblom; sol. Sonja Vertainen, harmonikka. J.S.Bach, Cecilia Damström, Reinhold Gliére. Konservatorion konserttisali 16.2.2024.

 

Cecilia Damströmin sävellykset lähtevät usein liikkeelle yhteiskunnallisesta aiheesta. Hän on säveltänyt esimerkiksi parantumattomasta sairaudesta, napajäätiköiden sulamisesta ja vaatteiden kierrätyksestä. Damström tyypillisesti kirjoittaa aiheesta teoksen kuvaukseen, joten hän ei halua piilottaa lähtökohtaansa.

 

Tällaista ns. ohjelmamusiikkia kritisoidaan joskus siitä, että se ohjaa liikaa kuulijan tulkintaa. Minusta ohjelmallisuus on kuitenkin kuin kädenojennus kuulijalle. Tiedän, mikä lähtökohta on, ja voin kokeilla, kuulenko otsikon mukaisia asioita. Kukaanhan ei siihen pakota: mieleen voi tulla vaikka berliiniläinen katunäkymä tai Alkon aukioloaika, jos niikseen tulee.

 

Permafrost-harmonikkakonserton osat on nimetty ikiroudan sulamismuotojen mukaan. Niitä ovat maanvyöryt, termokarstijärvet ja metaanikraatterit.

 

Ensimmäisessä osassa maa ja jää kohtaavat matalien jousien ja kimmeltävän kirkkaan harmonikkasoundin kautta. Muutos on hidasta mutta kun maanvyöry käynnistyy, se kiihtyy ja kiihtyy. Laskevat melodialinjat laittavat solistin sorminäppäryyden koetukselle, mutta Sonja Vertainen soitti ne taitavasti. Loppulaskussa solistilla ja orkesterilla on hieno, mehevä yhteissointi.

 

Damström osaa muutenkin käsitellä orkesteria ja sen sointimahdollisuuksia taitavasti. Välillä hän upottaa harmonikan jousisointiin niin, että joutui oikein keskittymään siihen, mistä ääni tulee. Toki harmonikalle oli teoksessa myös selviä soolo-osia.

 

Toisessa osassa Damström näyttää, miten huippusäveltäjä käyttää laajennettuja soittotapoja: jousen puupuolen näpsähdys kielelle tuottaa mielikuvan tipan putoamisesta tai kuplan puhkeamisesta. Kapellimestari Jan Söderblom piti rytmisesti vaikean osan loistavasti käsissään.

 

Harmonikalla on seesteisessä toisessa osassa itkettävän kauniita, yksinkertaisia melodioita, joita voisi kuunnella loputtomiin. Vertainen soitti ne ihanalla soundilla.

 

Kolmannessa osassa tunnelma on heti uhkaava: musiikin kasvavassa intensiteetissä pystyy aistimaan metaanin purkautumisen vaaran. Mainittakoon, että Damström on hyödyntänyt sävelissä metaanin kemiallista kaavaa CH4. Jousien kiihkeät glissandot kuvaavat niitä valtavia voimia, joita maankuoren sisällä on.

 

Solistin piti nopeutuvissa, nousevissa kuvioissa pitää palkeet tarkassa rytmissä, ja näin tapahtui.

 

Ja minkä lopun Damström tarjoilikaan! Ei metaanikraatterin purkautumista, lopullista tuhoa, vaan harmonikan yksinäinen nousu. Kerta kaikkiaan upea ratkaisu. Permafrost näyttää faktat ja kysyy, miten haluamme teoksen, tilanteen maailmassa päättyvän.

 

Permafrost on todella tyylikäs, varmaotteinen teos, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Se on helposti lähestyttävä eli sitä yksinkertaisesti kuuntelee mielellään. Ihmettelen, jos teosta ei tulla esittämään tulevina vuosina paljon. Kokkolan Talviharmonikalta ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterilta tilaus on napakymppi.

 

Pelkäsin etukäteen, että videoprojisointi häiritsisi musiikkiin keskittymistä, mutta näin ei käynyt. Päinvastoin, tuntui, että Irene Suosalon visuaalinen maailma oli tärkeä osa teosta. Videoteoksen abstraktiuden ansiosta teos tuntui olevan kiinni tässä ajassa aivan eri tavalla kuin jos siinä olisi ollut vaikka ylhäältä kuvattuja luontomaisemia.

Anni Saari – Keskipohjanmaa Tuesday 20.02.2024